Seitsemän onnekasta koiraa

Uuden edessä olisi joskus helpompi olla kuin koira. Silloin ei tarvitsisi kauheasti etukäteen jännittää eikä tieto mahdollisesti tulevasta elämänmuutoksesta tuo perhosia vatsaan tai vie yöunia. Silloin valikoituminen satojen muiden joukosta yhdeksi onnekkaaksi ei muuta sillä hetkellä mitään.

Ihmisellä on vaikeampaa. Niin kuin nyt vaikkapa Paolalla, joka oli elokuussa Rosiorin kunnallisella tarhalla jälleen mahdottoman tehtävän edessä: poimi joukosta ne koirat, joille antaa mahdollisuus kokea elämä kotikoirana ilman jatkuvaa taistelua tilasta, ruoasta ja ihmisen kosketuksesta. Katso silmiin elämää, joka ei ole elämää ja nälkää, joka ei johdu vain ruoan vaan kosketuksen puutteesta. Valitse ne, joille mahdollisuus uuteen elämään ei tule liian myöhään, joilla uskoa ihmisen hyvyyteen vielä kaikeasta huolimatta on.

Rosiorin kunnallinen tarha. Kuva: Taija Jolanki

Pentukoirat valikoituvat mukaan helposti, sillä niillä on enemmän toivoa sopeutumisesta ja vähemmän kokemuksia elämän julmuudesta.

.

Kerttu(ylh.) ja Pörrö Paolan sylissä

Pörrö ja Kerttu kävelivät onnekseen Rosiorissa Paolaa vastaan ja päätyvät aikanaan todennäköisesti myös Kulkureiden adoptio-ohjelmaan, mikäli kaikki menee niin kuin pitää. Kumpaisenkin pikkuhaukun on käytävä vielä läpi rokotusohjelmansa ja kasvettava hiukan, mutta ajan kuluessa näemme molemmat toivottavasti kotia etsivien joukossa

Aikuista koiraa on sen sijaan potkaistava vielä hieman isompi onni, jotta ne valikoituvat satojen muiden kaltaistensa joukosta niiksi, joiden nimen eteen liitetään kaukana Suomessa tuo ihana tunniste: Kotia etsivä koira. Se on ehkä vasta jono sanoja, mutta kuitenkin merkki siitä, että parempaa on luvassa. 

Barosa on yksi heistä. Tämä noin nelivuotias tyttönen asustaa sekin Rosiorin kunnallisella tarhalla. Hieman häkeltynythän tyttö on näkemästään ja kokemastaan, mutta antoi kuitenkin säyseästi ihmisen käsitellä itseään. Turkki sillä vielä oli täynnä kirppuja ja lihaa vähänlaisesti luidensa ympärillä, mutta jokin siinä silti kiinnitti Paolan huomion. 

Barosa

Bibi ja Bimi ovat nuoria aikuisia koiria, jotka Paola niin ikään poimi tarhalta adoptio-ohjelmaan. Ne ovat täynnä elämäniloa ja rakkautta ihmisiin ja siis mainiota kotikoira-ainesta. Ransumainen ulkonäkö ja pörröisen otsatukan alta pilkistävät nappisilmät ovat aikamoisen vetoavat, joten pidä varasi! Saatat rakastua :)

Bimi

Bimi & Paola (ylh. ja kesk.) ja Bibi

Affi on noin vuoden ikäinen koira, joka on viettänyt tarhalla jo puolisen vuotta. Energisenä ja aktiivisena koirana tarha ei todellakaan ole sen ihanneympäristö. Sellainen olisi varmasti omistautunut, sitoutunut ja rakastava koti Suomessa - ja nyt sillä on vihdoinkin toivoa sellaiseen pääsemisestä.

Affi tarkkaili maailman menoa pöydän alta.

Turre-vanhus Rosiorissa

Turre(vas.) ja Affi

Tarha, ainakaan sellainen kuin Rosiorin kunnallinen tarha, ei ole millekään eläimelle ihanteellinen ympäristö. Virikkeettömyys, koirien väliset tappelut ja kilpailu resursseista kuuluvat tarhaelämän arkeen, niin valitettavaa kuin se onkin. 

Näitä oloja pakoon pääsi onneksi seniorikansalainen Turre, joka adoptio-ohjelmaan valikoiduttuaan muutti OneVet-hoitolan tiloihin saadakseen rauhassa odottaa siellä kodin löytymistä. Sen nöyrä, palvova katse seurasi Paolaa tarhalla vierailun ajan, ja koiran koko olemus ja elämää nähneet silmät tekivät häneen sellaisen vaikutuksen, että vanhaherra on nyt muiden onnekkaiden joukossa kotia etsimässä.

Nämä seitsemän koiraa ovat ihan erityisen onnekkaita, sillä niillä on nyt mahdollisuus omaan kotiin. Tarhalle Rosioriin, ja kaduille ja  tarhoille ympäri Romaniaa jää silti tuhansia ja taas tuhansia koiria - ja lisää syntyy joka päivä. Tämän seitsikon onnenpotku on osoitus siitä, että kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voi elämä muuttua pysyvästi.

Ainoa kestävä, tehokas ja eettinen tapa tyhjentää tarhat ja kylätiet kulkukoirista on suunnata kaikki mahdolliset resurssit sterilointiprojekteihin. Steriloitu narttukoira ei synnytä enää yhtään ei-toivottua pentuetta ja kastroitu uros ei enää ole osallisena uusien kulkukoirien syntymisessä. Rescueyhdistys Kulkurit Ry:n päällimmäinen tarkoitus onkin tehdä itsensä tarpeettomaksi. 

Rosiorin onnekas seitsikko on vielä autuaan tietämätön siitä hurjasta onnenpotkusta, joka niitä on kohdannut. Ne leikkivät, syövät ja nukkuvat, kuten tekivät eilen ja toissapäivänä ja viime viikolla. Ne janoavat ihmisen kosketusta ja huomiota ja menevät ilosta sekaisin kun sellaisen kohteeksi pääsevät. Ne nousevat koppinsa katolle pitämään silmällä ohi ajavaa maailmaa ja odottavat.

Bibi koppinsa katolla elokuussa 2015

Kuvat: Paola Suhonen

Teksti: Anna-Sisko Sorsa