keskiviikko 26. elokuuta 2015

Päivän koira: Tabita


Tänään Paola vietti päivänsä OneVetin hoitolan tiloissa noin 150 koiran kanssa. Kerromme päivästä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa, mutta nyt haluamme nostaa esiin yhden koiran tarinan.

Tabitan tiedossamme oleva tarina alkoi lokakuun lopussa 2014, kun Kulkurit vierailivat Palladyn kunnallisella kuolemantarhalla Bukarestissa. Saimme valita mukaamme kaksi koiraa, heistä toinen oli Tabita. 

Tammikuussa esitetyssä Avec Tastulan jaksossa nähdään myös Tabitan pelastuminen Palladyn tarhalta.

Tabita ja Kulkurien Salla 10/2014 Palladylla
Kuva: Taija Jolanki
Tabitan matka jatkui OneVetin tiloihin, jossa se sai toipua koettelemuksistaan fyysisesti ja psyykkisesti. Joulukuussa Tabita oli valmis seuraavaan askeleeseen, oman kodin etsintään. Kuukaudet kuluivat, Tabita vietti aikaansa klinikan hoitolassa. Omaa kotia ei vain kuulunut. 

Tänään Tabita sai mieluisan vieraan Suomesta, kun Paola tapasi pörröturkkisen ystävämme.
Tabita tuli ensitöikseen pusuttelemaan Paolaa ja Paola sai pian huomata Tabitan olevan hyvähermoinen koira, joka suuressa häkissä muiden koirien haukkuessa kallisteli päätään ja odotti mitä seuraavasi tapahtuu. Tabita pääsi Paolan kanssa häkistä ulos ja sekös teki päivästä aivan superhyvän. 



Paola ja Tabita OneVetissa 26.8
Kuva: OneVet


Paolan sanoin Tabita on aivan ihana, seikkailumielinen ja rauhallinen. Viisas ja luonteikas sopii adjektiiveihin myös Tabitaa kuvaillessa. Tabita ei pienistä hätkähdä, eikä se myöskään varmastikaan suostu ihan räsymatoksi, vaan omaa myös omaakin tahtoa. Ihmisen mieliksi Tabita on kuitenkin valmis tekemään mitä vain, ja sen kouluttaminen olisi todennäköisesti mukavaa puuhaa niin tulevalle omistajalle kuin koira-neidillekin.


Kimppaselfie <3
Kuva: Paola Suhonen

Laatuaikaa!
Kuva: Taija Jolanki

OneVetin ihana Dr. Adina ja Tabita

Tänään Tabita varmaan näkee unta Suomesta ja sen mukavista ihmisistä. Toivotaan, että pian Tabita voi elää todeksi ihan oikean suomalaisen kotikoiran elämää, kunhan sen perhe vain ensin löytää sen.


Näkemiin ystäväni
Kuva: Taija Jolanki


Jos kiinnostut Tabitan adoptiosta, tutustuthan huolellisesti Kulkurien adoptio-infoihin ja ota sen jälkeen yhteyttä Tabitan yhteyshenkilöön Maaritiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti